|
|
Porin Mielenterveystoiminnan
Tuki ry
- Porilainen vapaaehtoisesti
mielenterveyden hyväksi toimiva potilasyhdistys, perustettu 1971
- 2000 saatu
käyttöön Porin kaupungilta vuokrakiinteistö
- 2001 saatu Ray:n
toiminta-avustus, mahdollisti järjestösihteerin palkkaamisen
ja toiminnan laajentamisen
- Yhdistyksessä
työskentelee kaksi vakituista työntekijää;
toiminnanjohtaja ja osa-aikainen ohjaaja,
- lisäksi 1-2
yhdistelmätuella palkattua työntekijää
Tavoitteita
- Yhdistyksen
päämääränä on edistää
mielenterveyttä, yhdistää ja aktivoida kotikunnan ja
lähikuntien alueella asuvia mielenterveyskuntoutujia,
kehittää mielenterveyspalvelujen saatavuutta, laatua ja tasoa
sekä erityisesti tehdä ennaltaehkäisevää
työtä mielenterveyden alueella. Haluamme osaltamme olla
tukemassa jäsentemme täysivaltaisuutta ja sosiaalista
hyvinvointia sekä kannustaa heitä omatoimisuuteen.
- Toiminnan kautta
pyritään tukemaan toinen toisiamme niin, että jokainen
saisi voimia arjen hallintaan ja mielekästä
sisältöä elämäänsä.
- Kannustamme ihmisiä
ottamaan vastuuta itsestään ja läheisistään.
- Yksinäisyyden
poistaminen.
Jäsenyys
- noin 400 jäsentä
Porista ja lähikunnista
- jäsenmaksu
12€/kalenterivuosi
- jäsenkirje kotiin 3 x
vuosi
- retkille ja tapahtumiin
edulliseen hintaan
- Revanssi -lehti
- monipuolinen toiminta
|
|